28.5.2023

"Yksinäiset ajassa" valmistui ongelmista huolimatta ja lähes ajallaan. Nyt 1.painoksesta on myyty jo puolet, ja loppupuolikaskin on hyvää vauhtia menossa. Uutta en ole vielä aloittanut, vaan tehnyt toimistotöitä, joita jäi rästiin koko joukko "Yksinäisten" loppukirin aikana. Laskin mm. julkaistujen e- ja äänikirjojeni määrän: kumpaakin yhteensä 23! Siis lähes kaikki kirjoittamani.

Näistä on lisäksi julkaistu/julkaistaan koko Kauppamies-sarja - neljä kirjaa - ruotsiksi ja tanskaksi. Myös Apteekki-sarja, jonka viimeinen, neljäs osa, on juuri "Yksinäiset", ilmestyy vuoden mittaan, Apteekki taitaa olla jo valmiinakin.

Vähitellen pitäisi aloitella jo uuttakin, pari aihettakin on jo mielessä, mutta pitää siirtää arkea ensin hiukan syrjemmälle.

17.4.2023

Onpa kulunut aikaa viime päivityksestä! Siihen on syynsä, joita ei ole poimittu, kuten nuorisomme sanoo, sivulta seitsemän, vaan ne ovat oikeita syitä. Käteni, molemmat, menettivät toimintakykynsä lähes kokonaan vuosi sitten, mutta ovat onneksi toipumaan päin, oikealla voin jo käyttää kirjoittamiseen muitakin sormia kuin etusormea. Sillä naputtelin tekstiä pitkin kesää, mutta hidasta oli. Tämän vuoden puolella muut oikeat sormet liittyivät vähitellen työhön mukaan pikkusormea lukuunottamatta, mutta vasemmasta kädestä ei vieläkään ole juuri mitään hyötyä. Kuitenkin sain tekstini valmiiksi.Se tulee painosta toukokuun alussa ja nimekseen se on saanut "Yksinäiset ajassa". Voin sanoa kuin entinen sotapäällikkö: "Työ tehty on, ma pääsin voittajaksi!"

Voitolta tämä tuntuukin!

Mutta mitä minä nyt teen?

27.6.2022

Kesähelteellä on ihan kiva vetäytyä työhuoneeseen ja ruveta näpyttelemään uutta kirjaa. Elämä kerrassaan, joka ilmestyi viime kesänä, alkoi kaivata jatkoa, ja nyt on siis tekeillä neljäs osa Apteekki-sarjaan. Olen luvannut sen olevan valmis ensi maalis-huhtikuussa. Kirjoittaminen on ollut hidasta, vanha käsivamma alkoi vaivata ja käsi on milloin paremmassa, milloin surkeammassa kunnossa, mutta eteenpäin tekstissä sentään päästään.
Tämän kesän hellepäivät ovat kirjoittajan kannalta otollisia siinä kuin sateetkin, ne eivät juuri houkuttele rantapenkille lueskelemaan ja katselemaan vesilintujen touhuja. Nyt meillä onkin ollut epätavallisen paljon merihanhia, jotka vaalivat poikasiaan. Ne eksyvät joskus pihaankin asti, mutta veteenhän niiden mieli pian vetää. Metsäkauriit ovat myös tuttuja vierailijoita, myös kettu eksyy silloin tällöin katsomaan, löytyykö täältä mitään kiinnostavaa. Kiukkuiset lokit ja tiirat eivät oikein pidä siitä, ja se saa nopeasti kyytiä. Satakieli on jo lopettanut tältä kesältä kovaäänisen laulunsa.
Ensi viikonloppuna Sunkirjan puoli on auki klo 11-16. Tulkaapa tekin vierailulle!
Siis Reposaaren maantie 466, Pori.
                                         TERVETULOA!

31.10.2021

Marraskuussa tapahtuu:

Ensinnäkin Elämä kerrassaan-kirjan toinen painos ilmestyi, samoin Silja Frangénin Olga. Kumpaakin saatavissa kirjakaupastamme os. www.sunkirja.com sekä kirjakaupoista.
Olgan julkistamistilaisuus on 9.11.2021 klo 17.30 alkaen ja paikka Ulvilan kirjasto.

20.11.2021 piipahdan Porin kirjakauppaan Antinkadulle klo 12-14. Tulkaa juttelemaan!

24.11.2021 olen kertomassa Ulvilan kirjastossa Apteekki-sarjasta ja erityisesti sen toistaiseksi viimeisestä osasta, Elämä kerrassaan-kirjasta. Jatko-osa on jo tekeillä.

6.11.2021 klo 11-16 Sunkirjan kirjapuoti on auki, samoin sunnuntaina 21.11.2021 sekä vielä 27.11.ja 28.11 kumpanakin klo 11-15. Siis Reposaaren maantien varrella.Tervetuloa!


28.7.2021
Vanhojen kirjojen päivillä tavataan, uudet kirjat mikana myös. Tulkaapa Sylvään koulun 2.kerrokseen, Sunkirjan osastolle. Olen siellä molemmat kaksi päivää.

Piiritanssi-sarjan ensimmäinen äänikirja on julkaistu, seuraavina viikkoina ilmestyvät myös kolme seuraavaa, eli Piiritanssin lisäksi Aleksandra ja Mikael, Daali ja kahvinpavut sekä Viimeiset tanssiaiset.

1.5.2021

Apteekki-sarjan kolmonen, Elämä kerrassaan, ilmestyy ensi heinäkuussa, kansikuvakin on viimeistelyä vaille valmis. Kirja ajoittuu  1930-luvun loppupuolelle, syksyyn 1939 asti, ja vaikka se on jatkoa kahdelle edeltäjälleen, olen kirjoittanut sillä tavoin, ettei haittaa, jos ei olekaan lukenut Apteekkia ja Tuulentuojia. Sivuja on 400 ja rapiat päälle.
Olethan huomannut, että kirjojani, joista on painos loppunut, on alkanut ilmestyä lisää e- ja äänikirjoina, esim. Eilisen sillat...  Piiritanssi-sarja ilmestyy ensi heinä-elokuussa.
Lukemisiin!

6.4.2021

Loppupisteen paikka on löytynyt! Mikä helpostus! Uusi kirja ilmestyy kesällä, tarkempia tietoja alkaa tulla, kun olemme saaneet kannet valmiiksi. Uusi aihe pyörii taas mielessä.

10.2.2021

Aika kiitää uutta kirjoittaessa vauhdikkaasti.Lukijapalaute antaa potkua ja kannustaa jatkamaan. Viime aikoina olen saanut kivaa palautetta ääni- ja e-kirjoistani, nyt odotan jännittyneenä, miten Piiritanssi-sarja otetaan vastaan.Senkin lukijaksi kustantaja sai Sanna Majurin.
Tuulentuojien jatko etenee suunnitellusti. Hassua, että sanon näin, koska minulla ei juuri koskaan ole mitään suunnitelmaa. Nyt on kuitenkin sen verran, että on selkeä tavoite: korjaan ja täydennän tähän asti kirjoittamani, vaikka viimeinen jakso puuttuu vielä kokonaan. Se saakin odottaa siihen asti, kunnes olen ehtinyt korjata jo kirjoittamani. En yleensä tee näin, mutta nyt oli pakko, koska kirjoittamiseen tuli pari niin pitkää taukoa, että täytyi ensin palauttaa mieleen, mitä olin aikaisemmin kirjoittanut ennen kuin voin jatkaa. Tämmöistä tapahtuu joskus.

20.1.2021

Uusi vuosi onkin jo vierähtänyt pitkälle, eikä tällä hetkellä vaikuta juuri vanhaa paremmalta. Samat rajoitukset tuntuvat jatkuvat, ystäviä ei pääse tapaamaan entisaikojen tapaan, hädin tuskin lapsiakaan. Kirjoittaminen ei onneksi väkeä ympärille vaadikaan, ja nyt siihen työhön onkin ollut rajaton mahdollisuus. Uutta tekstiä on syntynyt, tavoitteena saada uusi kirja ensi syksyksi valmiiksi. Se on jatkoa Tuulentuojille, vanha apteekkari edelleen keskeisenä henkilönä, mutta uusi sukupolvi on nousemassa rinnalle ja ohikin, vaikka tapahtumat johtavat edessä häämöttävään suureen onnettomuuteen, kun 2.maailmansota on tuloillaan. Siitäkin selvittiin. Toivottavasti myös tämän päivän taistelusta näkymätöntä vihollista vastaan.

Jos et vielä tunne apteekkari Aron Ruusvirtaa, niin vilkaisepa sivuille sunkirja.com< sieltä on tilattavissa romaanit Apteekki ja Tuulentuojat sekä paljon muita.
Lukemisen iloa ja hyvää kuluvaa vuotta!
t. Leila

29.11.2020
Nyt meidän verkkokauppaan! Sieltä löytyy kivoja kirjoja niin lapsille kuin aikuisille ja nuorillekin, joille suunnatuista kirjoista mainitsen uutuuden: Peräpulpetin pojat ja tunnekone, kirjoittanut Anu-Riikka Peuranen.
Aikuisten uusin on Eila Pesosen Amatsoninlilja.
Kurkistakaapa Sunkirjan kotisivuille, sieltä löytyy vaikka mitä! Osoite on sunkirja.com

24.10.2020

Onpa taas kirjoitettu, plarattu lehtiä, etsitty tietoja, tarkistettu faktoja. Hiljalleen uusi kirja kuitenkin syntyy, ehkä keväällä on jo valmista, ehkä vasta syksyllä. Menossa oleva tautitilanne vaikuttaa joka tapauksessa julkaisuhalukkuuteen, pitäisi päästä myös esittelemään uutuuksia, mutta nyt se ainakin vielä on aika hankalaa. Ehkä ensi vuoden puolella... joskus. Nyt on jo varoitettu, että juhannukseen asti saattaa kestää, ja kirjoittaja/kustantajalle vaikkapa messujen peruuntuminen on ollut ikävä juttu. Sunkirjan puotia olen yrittänyt pitää enemmän auki kuin aikaisemmin, ja niin taas ensi viikonloppuna 31.10. - 1.11. 2020 klo 11-15. Poiketkaapa juttusille!

Ehkä ensi vuosi on parempi, tämä on ensimmäisenä toivomuslistalla.

17.9.2020

Onpas nyt myrsky! Meidän kannaltamme onnenpotku on, että tulle pohjoisesta. Meidän eteläinen rantamme on aika hyvin suojassa, eikä suurempia vahinkoja ole tapahtunut, vain pari vanhaa puunruikulaa on katkennut aiheuttamatta mitään pahempaa, mutta piha on tietysti täynnä ikiaikaisista lepistä tippuneita oksia. Myrsky kuitenkin jatkuu, ja nyt näyttää siltä, että alkaisi sataakin. 
Viime yönä sähköt olivat poikki monta tuntia, ja nytkin hiukan arveluttaa aloittaa kirjoittamista. On muutama kokemus sähkökatkoista kesken rupeamaa, ja vaikka kone tallentaakin automaattisesti, paljon tekstiä ehtii kadotakin.
Muuten uutta on syntynyt joutuisasti, ehkä on hyväkin pitää välipäivää, ja yrittää vaikka keksiä nimeä nimettömälle...

11.9.2020

Hei! Joko olet ladannut Kauppamies-sarjani neljä kirjaa sekä Hatuntekijän? Jos et, niin sen voit tehdä Bookbeatin tai Storytelin sivuilla. Kirjat ovat sekä ääni-että e-kirjoina, printtipainokset ovat loppuneet.
Lukemaan, kuulemaan!

19.8.2020

Hups! Taas meni melkein kuukausi viimeisestä. Olen ahkerasti kirjoittanut jatkoa Tuulentuojille ja lukenut uusia käsikirjoituksia. "Laiska töitään laskee", sanoi mummuni, mutta mehän tiedämme, ettei se aina pidä paikkaansa. Uusista käsikirjoituksista päivänvalon painetussa muodossa on nyt kokenut Eila Pesosen Amatsoninlilja, joka tulee myyntiin tällä viikolla. Kirjaa voi tilata Sunkirjan verkkokaupasta jo nyt, hiukan myöhemmin se ehtii kirjakauppoihin ja muualle verkkoon. Se on ammattitaidolla kirjoitettu kuvaus sairaanhoitajan ponnisteluissa elämän ristiaallokossa. Katso Sunkirjan nettisivuilta lisää tästä ja monesta muustakin kirjasta, siis sunkirja.com
Lukemisen intoa kaikille!

26.7.2020

Hei, lukuhaluiset ja ehkä nyt myös kirjojen kuuntelijat. Kauppamies - sarjan ensimmäiset osat ovat ilmestyneet sekä ääni- että e-kirjoina.Ladattavissa ovat Väistyvän veden kaupunki, Kauppamiesten sukua, Kauppamiehen tytär (äänikirja ilm. 29.8.2020) ja elokuun 12. ja 19. päivä viimeinenkin sarjaan kuuluva eli Kauppamiehen perintö. Näiden lisäksi 28.8. tulee Hatuntekijä e- kirjana, ja äänikirjana 4.9. Kaikissa on hieno lukija, Sanna Majuri. Sopimus Piiritanssi - sarjasta on nyt myös tehty.

Upouutta tekstiäkin syntyy. Tuulentuojat, Apteekki-kirjan itsenäinen jatko, saa täydennystä. Uusin on vielä nimeä lailla, eikä aikataulukaan tiedossa. Historiaan pohjautuvan romaanin kirjoittaminen on valtavasti paljon hitaampaa kuin täysin fiktiivisen, olen se huomannut työssäni. Ja mitä lähemmäs nykyaikaa siirrytään, sitä enemmän löytyy tieoa. Faktoja täytyy tarkistaa (faktantarkastus on muutenkin muodissa nykyään), aihetta täytyy rajata, joskus ihan raskain mielin ja kovalla kädellä. Mitä enemmän lukee, sitä enemmän löytyy asioita, joista olisi kiva kirjoittaa, mutta johonkin täytyy vetää raja. Mutta eiköhän tämä tästä. Noin puolessavälissä kuitenkin jo ollaan.

3.7.2020

Oletko huomannut, että Sunkirjan kotisivuilla, sunkirja.com on erikoistarjous Apteekki-sarjan ensimmäisistä kahdesta kirjasta Apteekki ja Tuulentuojat yhteishintaan 47 euroa. Nämä kirjat voi tilata sähköpostilla osoitteesta leila.tuure@sunkirja.com - muista merkitä yhteystietoihin myös kännykkänumerosi. Lasku tulee kirjojen mukana.
Lukemisen iloa!

20.5.2020

Kesän aikana kuukausittain kesäkuun alusta lukien ilmestyvät Kauppamies- sarjani kirjat sekä hännänhuippuna myös Hatuntekijä - yhteensä 5 kirjaa - sekä e- että äänikirjoina. Sarjaan kuuluu neljä kirjaa: Väistyvän veden kaupunki, Kauppamiesten sukua, Kauppamiehen tytär sekä Kauppamiehen perintö. Luetaan, kuunnellaan!

15.5.2020

Hei!
Tuulentuojat sain onnistuneesti markkinoille, korona iski vasta hiukan myöhemmin. Silti painoksesta on vielä myytäväksikin, mutta se ei ole suuremmin haitannut. Uutta tekstiä syntyy taas. Ajattelin, että kaikkinaiset rajoitukset takaisivat kirjoitusrauhan, rauhaa on tosin ollutkin, mutta intoa on puuttunut. Ehkä nykytilanne hiukan masentaa, vaikken oikein sitä tiedostakaan, koska elämä ei täällä rantamaisemissa ole kovin paljon muuttunut. Rauhaa on ollut ennenkin, maisemaa riittää virikkeeksi, kevään etenemista on hauska seurata, kuten aina.

Vaikka takatalvea piisaa, niin keväästä kertovat kuitenkin lokkien kirkuna, lintujen pesintäpuuhat ja valo. Silkkiuikut, mokomat, ovat rakentaneet taas niin matalaan paikkaan, että nyt nouseva vesi on peittänyt pesän jo lähes kokonaan. Sama toistuu joka vuosi. En vieläkään ymmärrä, miten ne onnistuvat kuitenkin hautomaan munansa ja kasvattamaan poikueensa uintikuntoon... tosin harmaahaikarat nappaavat nokkaansa pienet untuvapallot yhden toisensa jälkeen, kun ne pääsevät turvapaikastaan vesille. Luonnon kiertokulkua, sen nurjaa puolta...

21.4.2020

Äitienpäivä lähestyy, ja uusin kirjani, Tuulentuojat, olisi oivallinen lahja äidille. Se on esitelty sivuilla www.sunkirja.com, katsopa sieltä. Noilta sivuilta sen voi myös tilata, mutta tilaaminen käy myös sähköpostilla (leila.tuure@sunkirja.com) tai jopa puhelimitse (0500211920), yhteystiedot löytyvät myös Sunkirja sivuilta. Kirjan hinta postituskuluineen on 26 euroa, ja posti tuo perille asti!
Hyvää äitienpäivää!

8.4.2020

Tuulentuojat on ilmestynyt, ja moni teistä on sen huomannutkin. Kiitos siitä. Nyt olen aloitellut uutta, muuutama kymmenen liuskaa on jo valmiinakin, tosin raakileena, korjauksia vaativana. Kuvittelin, että tämä koronaa täynnä oleva ja karanteeneja vaativa maailma olisi luonut hyvät edellytykset uuden tuottamiselle, etenkin kun lukuisat yleisötilaisuudet on jouduttu peruuttamaan, mutta oli väärässä. Vain nytkähdellen, taukoja pitäen uusi etenee hiljalleen, mutta etenee kuitenkin. Tavoitteena on ensi kevät. Saas nyt nähdä. On todella pettymys, kun en pääse tapaamaan teitä, hyvät lukijat. Wanhojen kirjojen päiville olen varannut paikan, samoin Jyväskylän kirjamessuille, kummankaan toteutumisesta ei ole varmuutta, mutta peukut pystyyn.
Terveyttä ja hyvää oloa teille kaikille ja kaikesta huolimatta.

21.1.2020

Tuulentuojat lähti eilen painoon, valmista tulee helmikuun lopulla.

10.1.2020
Uusi vuosi, uudet kujeet, kuten sanotaan.
Uutta kirjaa on kirjoitettu ahkerasti, ja pian se on valmis lähtemään painoon. Tavoite on saada se julkaistuksi viimeistään maaliskuun alussa. Tavallaan se on jatkoa Apteekille, mutta kuitenkin oma kokonaisuutensa, nimeltään Tuulentuojat. Uudet tuulet puhalsivatkin voimallisina lännestä 1920- ja etenkin 1930-luvuilla, ja nuoret, kuten yleensäkin, olivat valmiit niiden vietäviksi.
Lukemisiin!

21.1.2020

Tuulentuojien teksti lähti eilen painoon, valmista tulee helmi-maaliskuun vaihteessa.

25.07.2019

Ensi viikonloppuna la-su klo 11-16 otan taas kauppalopon roolia. Meidän pihakirjakirppis on silloin auki. Tervetuloa katsomaan! Siis Reposaaren tie 466.

25.6.2019

Taas tavataan Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa 28.-29.6.2019. Meillä on entiseen tapaan oma osasto Sylvään koulun toisessa kerroksessa, nr 13.

13.6.2019

Sunkirjan puoti on auki ensi sunnuntaina, 16.6.2019 klo 11.00-16.00, ja siinä sivussa on myös kirjakirppis. Tarjolla on siis uusia, vanhoja ja vielä vanhempia kirjoja. Tervetuloa!

 Tervetuloa kotisivuilleni

28-29.6.2019 tapaamme Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Sunkirjalla on oma osasto 2.kerros osasto nr 13, siis sama kuin viime vuonna. Tulkaapa katsomaan!

9.5.2019

Kirja äidille, kirja sinulle! Puoti on auki vielä äitienpäivän aattona

klo 11.00 - 16.00.

Tervetuloa!

18.3.2019

Ensi viikonloppuna kirjapuoti on aukai, pitkästä aikaa. Tulkaapa käymään! 23. ja 24. 3. kello 11.00 - 16.00 kumpanakin päivänä.

13.3.2019

Hei, hyvät ystävät. Toivottavasti vuosi on alkanut hyvissä merkeissä itse kunkin kohdalla. Voin kertoa, että oma vuoteni on alkanut työn täyteitsenä. Olen vihdoinkin, kun tammikuusta selvittiin, päässyt hyvään vauhtiin uuden kirjani parissa. En millään voinut jättää Apteekki-kirjan apteekkaria oman onnensa nojaan, vaan päätin jatkaa hänestä kuin vanhasta tuttavasti. Nyt on siis syntymässä kirjalle jatkoa, joka ajoittuu 1920- ja 1930-luvuille. Tavoitteena on saada kirja valmiiksi syksyllä. Välillä kyllä epätoivo iskee, kun lähdeaineiston etsimiseen kuluu kovin paljon aikaa. Yleistä tietoa kyllä on, mutta paikallishistoria on usein hiukan ongelmallista, mutta kyllä se siitä...

27.01.2019

Hyvää uuden vuodet jatkoa kaikille! Kipakan pakkasen merkeissä mennään, mutta harvinaisen kaunista on täällä rannallakin, kun merenselkä vähitellen täytyy jäälakeudeksi. Työhuoneeni ikkunasta näkyy vielä vähän sulaa vetta, jonka reunoilla vierailee päivittäin merikotkapariskunta sekä muutamia vesilintuja.

Aurinko houkuttelee ulos, mutta kirjoitustyö on pahasti kesken. Minä kirjoitan, mutta jos sinä kaipaa luettavaa, käväisepä Sunkirjan kotisivuilla, siellä on valinnanvaraa.

sunkirja.com

IMG_6266.JPG

Porin keskustan sähkökaapit on koristettu paikallisten kirjailijoitten tekstein. Tässä on oma osuuteni "Sähköisistä sanoista". Ne liittyvät Selkämereen, nuoruuteeni sekä nykypäivään ja löytyvät Itäpuiston varrelta. Tervetuloa lukemaan sähkökaappeja ja viettämään Poriin "superkesää"!

12.08.2018

Tavataanko Kirjojen yössä? Porin pääkirjasto, ensi torstaina klo 17 alkaen.

13.07.2018

Hei! Meidän kirjapuoti on auki huomenna klo 11 - 16. Kivaa kesälukemista aikuisilla ja lapsille! Reposaaren maantie 466. Tervetuloa!

Oletko muuten huomannut, että Sunkirjan sivuilta voit tilata kirjoja? Avaa nimekeluettelo, jossa kirjoista kerrotaan muutamalla sanalla, sieltä aukeaa myös tilauslomake. Maksa kirja lomakkeessa mainitulle pankkitilille ja tilaa. Kirja lähtee heti, kun maksu näkyy tilillämme. Postimaksu sisältyy hintaan. Myös sähköpostitse voit tehdä tilauksen osoitteessa leila.tuure@sunkirja.com, jolloin saat paluupostissa kirjan ohella myös laskun. Mukavia lukuhetkiä!


24.01.2018

Hyvää uuden vuoden jatkoa teille kaikille! Nyt on ollut todella kiireinen alkuvuosi, Apteekki- kirja on loppusilausta vaille valmis ja lähtee painoon viikon, parin päästä. Julkaisu on, ellei mitään ihmeempiä satu, maaliskuun alussa. Kirjan tuleva vastaanotto lukijoitten keskuudessa jännittää minua tavallista enemmän, mikä ehkä johtuu ainakin osittain siitä, että kirja sijoittuu aiheeltaan niinkin hyvin ihmisten tiedossa olevaan aikakauteen kuin vuosiin 1917 j1918. Noiden vuosien poliittiset tapahtumat eivät kuitenkaan ole pääosassa, paitsi ehkä Merikarvian osalta, vaan nuoren naisen vaikeudet päästä työelämään, opiskelemaan farmasiaa.

Minun on suuresti kiittäminen Helsingin Joutsen apteekin apteekkari Bengt Mattilaa, joka hoitaa em. apteekissa toimivaa apteekkimuseota. Sain häneltä todella paljon tietoa entisajan apteekista, lääkkeistä ja työvälineistä. Paljon tuli käytetyksi myös kirjallisia lähteitä, mutta tämä on kuitenkin romaani, ei historiallinen tutkimus, ja kuuluu sarjaan "kepeästi historiaa". Toivon teidän ottavan sen ilolla vastaan!