Leila

Olen syntynyt Porissa vähän ennen talvisotaa ja olen ties kuinka monennen sukupolven porilainen. Kokemäenjokilaaksossa vaikuttaneista esi-isistä on tietoa jo 1600-luvulta.

Ylioppilaaksi pääsin Porin tyttölyseosta 1959, minkä jälkeen opiskelin historiaa Turun yliopistossa.

Valmistuttuani, ja oikeastaan jo sitä aikaisemminkin, toimin historianopettajana Porissa, pääosin Porin suomalaisessa yhteislyseossa, jonka nimi muutettiin Riihikedon kouluksi 1970-luvun poliittisesti myrskyisinä vuosina, mutta palautettiin takaisin suomalaiseksi yhteislyseoksi.

Historiallisten romaanien kirjoittamisen aloitin vuonna 1989 muutettuani uuden avioliiton myötä Espooseen, missä asun edelleen. Vuosien varrella olen julkaissut toistakymmentä romaania. Ensimmäinen niistä oli "Peiliinkatsoja".

Suomen kirjailijaliiton jäseneksi minut hyväksyttiin vuonna 1991.

 10.04.2007. Kirjoittamisen ohella harrastan lukemista, tietenkin, olen kiinnostunut politiikasta ja matkailen mielelläni. Olen juuri palannut viiden viikon automatkalta Italiasta. Siellä oleskelimme pääosin Pioppi- nimisessä kylässä parisen sataa kilometria Napolista etelään, mutta ehdimme sentään käydä äänestämässä Roomassa. Rohkenimme ajella muissakin suurissa kaupungeissa kuten Firenze, Milano ja Bologna, koska turvanamme oli upouusi navigaattori. Mieheni väittikin, että juuri sen ansiosta avioliittomme voi edelleen hyvin. Kukapa ei tietäisi, miten monia riitoja kuljettajan ja kartanlukijan välille voi syntyä, kun seikkaillaan vieraissa maisemissa.

Ilmat olivat keväiset, mutta joukkoon mahtui yksi sateinen ja kylmä viikko. Ukkosen paukkuessa vuoristoisia rantoja kumistellen mieleen tuli useammankin kerran, että mitä me oikeastaan teemme täällä; ei saunaa, ei sanomalehtiä, ei telkkaria, ei nettiä, kotimaan uutiset tekstiviestien varassa, mutta jo paluumatkalla ajatukset alkoivat kiertyä seuraavan matkan suunnitteluun.

Italiassa kevät oli ehtinyt jo pitkälle, enkä ollut ollenkaan valmistautunut siihen, että vielä pitää kiskoa sukkahousut jalkaan, mutta Suomen kevätsäässä ei muutakaan voinut. Lämmintä tännekin on sentään tulossa.

1.1.2008 muutimme usean vuoden jälkeen takaisin Poriin, Reposaaren kainalossa olevaan Tylttyyn. Talo, jonka löysimme, oli meille sopivan erikoinen, melkein kokonaan yhtä ainoaa tilaa. Pihamaata riittää ja näköala on Eteläselälle, omaa rantaakin on. Vastapäätä muutaman kilometrin päässä iltaisin loistavat Mäntyluodon sataman valot ja vieressä tuulimyllyt suhisevat kotoisasti. Ne ovat tosiupeita, vahinko vain, että niiden tuottamat megavatit ovat vähäiset.